Ensimmäisen kunnollisen postauksen ajattelin aloittaa näinkin hauskasti kuin vinkeillä! Ne on kerätty historiaa opiskelevilta ystäviltäni. Kaikki heistä eivät ensimmäistä kertaa olleet pääsykokeissa (eivätkä aina ole hakeneet lukemaan historiaa), joten jotain pääsykokeista on varmasti opittu matkalla! Jälkiviisaus on aina hyvästä, joten jos tällä saadaan teidät mokaamaan jo yhdenkin kerran vähemmän, tavoite on saavutettu.

Tässä teille siis ensi käden tietoa heiltä, jotka viime keväänä suorittavat sen saman urakan joka teillä on edessä. Osaa neuvoista kuulee varmasti monesta suunnasta, mutta niitä ei voi liikaa painottaa! Osaa niistä on varmasti helpoin noudattaa aineiden kuten historia kanssa, mutta aina voi soveltaa!

 

·Tee rohkeasti muistiinpanoja kirjaan! Niin pystyt näkemään kätevästi mihin kohtaan liittyy mihinkin jne.

·Positiivinen ja innostunut asenne vie aina pitkälle! Jos ajattelet kirjan olevan kamala, se tulee olemaan kamala. Oppimisesta ei tule mitään.

·Kofeiinia! Ja paljon.

·Mahdolliset lisämateriaalit, esimerkiksi Eximialta, kannattaa hyödyntää hyvin. Jonkun muun jo valmiiksi tekemä tiivistelmä auttoi tosi paljon pääsykokeisiin lukemisessa. Siihen pystyi sitten lisäämään jo opittua, tärkeäksi koettua lisätietoa.

·Muistakaa suuret linjat! Älkää jääkö piipertämään pieniä yksityiskohtia. Kirjoittakaa aina lukupäivän lopuksi tärkeät pointit muistiin.

·Opettakaa muille mitä olette oppineet. Viidennellätoista lukukerralla kirja tuntuu jo tosi tutulta ja luulee että osaa kaiken. Samojen asioiden opettaminen muille, asiaa tuntemattomille ja sen soveltaminen, onkin sitten aivan eri asia.

·Älä vertaile lukukertojasi muihin lukukertoihin. Jotkut pääsee sisälle luettuaan kirjan pari kertaa, jotkut viisitoista kertaa.

·Rentoudu! Ei auta jos lukee koko ajan ja stressaa lukemisesta, sillä saa vaan itselleen hallaa aikaan. Välillä se kirja täytyy vain laittaa nurkkaan ja tehdä jotain muuta – hyvällä omallatunnolla!

·Aloita ajoissa! Näin pystyt sisäistämään asiat kunnolla jne. Viime hetken paniikki ei toimi tässä tilanteessa…

·Lue yliopiston vinkit pääsykokeeseen. Mitä yliopisto vaatii?

·Jäsennelty vastaus ja keskittyminen siihen mitä kysytään – älä puhu asian vierestä.

·Lukemisen määrä ei korvaa laatua – jos et keskity siihen mitä luet, ei siitä ole hyötyä. Pidä tauko ja lue lisää myöhemmin.

·Pidä pää kylmänä ja luota omiin taitoihisi! Näin tulos on helpommin saavutettu.

·Selvitä reilusti etukäteen missä koe on, milloin se on ja millainen se on. Mene jopa paikan päälle katsomaan. Näin et stressaa käytännön asioista vaan vain itse suorituksesta.

·Motivaatio alalle auttaa jaksamaan lukiessa. Vielä ei tarvitse tietää miksi haluaa valmistuttua, mutta itse alaa vaihtaneena suosittelen jo miettimään alaa valittaessa minkä tyyppistä työtä haluaisi tehdä, ja onko valitsemalta alalta mahdollista sellaiseen päästä. Ei kannata kuunnella puheita kuinka humanistisilta aloilta ja historiasta valmistuu työttömyyteen, tilanne saattaa olla aivan erilainen siinä vaiheessa kun itse valmistut!

·Jos teet hyvät muistiinpanot, saat luettua paljon tehokkaammin. Et joudu lukemaan koko aikaa samaa kirjaa vaan pääset lukemaan tiivistettyjä, tärkeitä pointteja kirjasta.

·Käytä värejä ja kuvitusta, koristele muistiinpanot ja kirja, näin muistat paremmin.

·Kertaa, kertaa, kertaa! Asiat eivät jää kerralla mieleen. Itse tein niin että päivän alussa kertasin aina eilisen asiat, ja päivän loputtua kertasin sinä päivänä käydyt asiat. Viimeisellä viikolla kannattaa myös pitäytyä kertaamisessa ja varata aikaa lepäämiseen ja palautumiseen luku-urakasta, jos menet kokeeseen aivan väsyneenä ja loppuun ajettuna kaikki se lukeminen saattaa mennä aivan hukkaan.

·Kokeisiin luettava määrä on suhteellinen. Jokainen oppii omaan tahtiin. Itse luin toiseen kokeeseen noin keskimäärin 6 tuntia päivässä eli 36 tuntia viikossa, toiseen kerkesin lukea ehkä tunnin pari päivässä. Toisaalta vaikka luin enemmän toiseen, kuitenkin saman aineen mutta eri aihealueen kokeeseen, ne eivät sulkeneet toisiansa pois. Lue, tee omat muistiinpanot, jaa nämä muistiinpanot eri aiheisiin, tee harjoitusesseitä.

·Jos sinulla on pääsykokeessa tietty kirja, tutustu kuitenkin materiaaliin sen ulkopuolella. Mikään ei ole tapahtunut tyhjiössä ja tästä muusta tiedosta voi olla hyötyä itse kokeessa.

·Kirjoita esseitä, mieti millaisia kysymyksiä kirjoista saatettaisiin tehdä ja tee esseitä niistä. Varsinkin historian kokeissa kiinnitetään paljon myös huomiota kirjoitustaitoon. Esseitä kirjoittamalla asiat jää myös paremmin mieleen kun kirjottaessa joutuu jo prosessoimaan asioita

·Lukeminen kannattaa aloittaa mahdollisimman pian kuin on mahdollista, viimeinen viikko olisi tarkoitus kerrata eikä enää opiskella uutta!

·Kannattaa aikatauluttaa lukeminen. Suunnitelma kannattaa tehdä omien mahdollisuuksien mukaan asettamatta liikaa paineita itsellensä. Jollekin sopii tarkka päiväaikataulu, itselläni toimi viitteellinen tähän viikkoon mennessä olen lukenut kirjan ensimmäisen kerran, tähän mennessä tehnyt ensimmäiset muistiinpanot yms. Ja vapaapäiviä kannattaa laittaa! Itse luin kaksiin pääsykokeisiin, ja vaikka tuntui vaikealta jättää lukemista niin pakotin itseni pitämään sunnuntain vapaata.

·Jos koe ei mene hyvin se ei ole maailmanloppu! Kokeissa ei tarvitse onnistua täydellisesti, riittää että pääsee sisään. Jos ei pääse sisään aina voi hakea seuraavana vuonna, itse olen ollut pääsykokeissa vuodesta 2009 saakka eli viitenä keväänä ja olen kerennyt lukemaan toista alaa välissä.

·Ikinä ei ole liian myöhäistä päästä unelma-alallesi!