Fysiikka koetaan usein haastavimmaksi aineeksi lääketieteen pääsykokeessa. Toisaalta fysiikassa on myös eniten opeteltavaa sisältöä, ainakin jos ajatellaan asiaa lukion kurssien määrällä. Tästä syystä kursseillamme onkin eniten oppitunteja juuri fysiikassa, ja siksi tämäkin lääketieteen pääsykokeeseen valmentautumisessa tukeva blogi aloitti fysiikan tehtävällä.

Tästä alta voit katsoa ratkaisun läpi. Muista aina ratkaisun lukemisen lisäksi laskea se itse läpi; ensin itsenäisesti ja sen jälkeen tarvittaessa oikean ratkaisun kanssa. Ja tämän jälkeen vielä seuraavana päivänä jälleen itsenäisesti ilman valmista ratkaisua apuna. Näin näet, osaatko ja opitko asian oikeasti. Muista, että tässä vaiheessa ei vielä tarvitse säikähtää, mikäli tehtävät eivät suju. Pääsykokeeseen on vielä hyvin aikaa, ja ehdit varmasti ottaa haastavimmatkin asiat hyvin haltuun. Muista kuitenkin, että tuloksia ei synny ilmaiseksi, ja lääketieteelliseen pääseminen vaatii paljon työtä. On tärkeää, että teet niin paljon tehtäviä mahdollisimman hyvin, kuin kevään aikana vain jaksat. Muista myös se, että tiivis kahden kuukauden työ on suhteellisen lyhyt aika (sen vielä jaksaa!), ja palkinto siitä on mitä parhain.