Heinäkuun alku on odottelun ja tulosten aikaa. Tuliko se opiskelupaikka, johon halusi? Vai jäikö ilman sitä, pahimmassa tapauksessa hyvin lähelle eli varasijalle? Paikkoja on joka vuosi rajoitetusti, ja valitettavasti aina joku jää rannalle. Tässä alkureaktio on tietysti shokki, suuttumus, pettymys, ehkä kyyneleet…

Kun pettymyksen karvaan kalkin on niellyt, on pakko miettiä mitä tekee ensi vuonna. Sitä ei ole pakko heittää hukkaan. Ei kannata ajatella, että elämä alkaa vasta kun saat opiskelupaikan.

Välivuosi ei ole kuitenkaan sellainen iso mörkö, jona ehkä nykyajan yhteiskunta sitä pitää. Siinä ehtii hyvin keräämään rahaa säästöön opiskeluja varten, saamaan hyvää työkokemusta, ja valmistautumaan uusiin pääsykokeisiin. Tätä ajatusta tukee myös muun muassa Jyväskylän yliopiston psykologian professorin Katariina Salmela-Aron johtama tutkimus. Hän sanoo, että välivuosi tarjoaa monille mahdollisuuden ottaa hengähdystauko, pohtia tulevia valintoja ja kehittää myönteistä tulevaisuudenkuvaa.

Varsinkin saman kevään abiturientille pääsykokeet ovat suuri ponnistus. Kevään kirjoitusten jälkeen on rankkaa alkaa opiskelemaan pääsykoemateriaalia. Tällöin välivuosi antaa hieman aikaa levätä opintojen välissä. Sen aikana ei opintojen osalta kannata jäädä aivan kokonaan lepäämään. Syksyllä on jo uusi yhteishaku. Katso, jos sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista. Tällöin pääset opiskelemaan jo keväällä.

Jos syksyn yhteishausta ei löydy mieleistäsi kohdetta, panosta ja opiskele muualla. Vaihtoehtoja on paljon. Jos haet alalle, jossa ylioppilaskirjoitusten arvosanat merkitsevät paljon, niitä voi mennä korottamaan, ja näin voit helpottaa opiskelupaikan saamista. Voit myös tehdä kursseja avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Se helpottaa pääsykokeisiin opiskelua, kun saat aineestasi ajatuksen jo ennen pääsykokeita. Voit tehdä myös alta pois muita tulevaan oppiaineeseesi kuuluva pakollisia kursseja.

Avoimen yliopiston tai ammattikorkeakoulun kurssit motivoivat hyvin pääsykokeisiin, kun pääset itse kokemaan, millaista korkeakouluopiskelu on. Sen kursseilla pääset myös harjoittamaan vastaustekniikkaasi ja oppimaan uusia käsitteitä, ajatuksia ja muutenkin paljon uutta. Vaikka välivuodella oletkin, ei se tarkoita, ettet voisi käyttää aikaasi järkevästi.

Ulkomaille lähtö esimerkiksi syksyn ajaksi ei ole myös huono vaihtoehto. Siellä pääsee keräämään hyvää elämänkokemusta, uusia taitoja ja harjoittelemaan ja oppimaan uusia kieliä. Kevät on taas hyvä käyttää opiskeluun pääsykokeita varten. Valmennuskurssi on helppo tapa parantaa omaa suoritusta, ja välivuoden aikana se onkin ideaali. Jos välivuoden aikana ei ole tullut opiskeltua niin aktiivisesti, on kurssilla helppo päästä takaisin opiskelun makuun. Motivaatio on varmasti huipussaan, kun edellisen vuoden pettymys on vielä mielessä, ja silloin otat varmasti kurssista kaiken irti.

Kun pääset korkeakouluun, huomaat, että et ole ainut välivuoden viettänyt. Ei olla enää lukiossa, jossa luokassasi on saman ikäiset nuoret. Kursseilla ovat sekaisin eri vuosina aloittaneet, myöhemmin yliopistoon tulleet, jo toista tutkintoaan suorittavat… Ikähaarukka on hyvin suuri. Välivuotta ei siis kukaan enää siellä huomaa.

Kaiken tämän olen huomannut omasta kokemuksestani. omasta mielestäni välivuosi on mahdollisuus. Itse käytin omat kaksi välivuottani töihin, joita tein sekä ulkomailla että kotimaassa, sekä pääsykokeisiin pänttäämiseen. Olin palanut loppuun lukion jälkeen, eikä opiskelu missään muodossa houkuttanut. Asuin Espanjassa, jossa opin espanjan kielen alkeet. Sen jälkeen muutin Ruotsiin, jossa hyvin heikko ruotsini parantui huomattavasti. Vaikka aikani Ruotsissa oli vain työtä au pairina, oli siitä hyötyä tulevaisuudessa. En olisi muuten päässyt virkamiesruotsia läpi.

Kun palasin takaisin Suomeen keväällä 2012, palo yliopistoon oli niin suuri, että aika tuntui kuluvan aivan liian hitaasti. Käytin kevään osa-aikatöihin ja pänttäämiseen sekä valmennuskurssiin, ja se kannatti. Opiskelupaikka tuli, ja vielä hurjan hyvillä pisteillä. Kumpaakaan välivuottani en kadu, vaan muistelen niitä lämmöllä.

Jos tänä vuonna kävi niin kurjasti, että et päässyt kouluun, älä siis masennu. Mahdollisuuksia riittää! Käytä aikasi viisaasti ja tee välivuodestasi oman näköisesi. Opiskele uudella innolla pääsykokeisiin, ja ennen kuin huomaatkaan, olet jo opiskelemassa.