Monien alojen valintakoevaatimukset on julkistettu! Todistusvalinta tulee ottamaan roolia osassa aloista, kun taas toisissa siirrytään valintakokeessa jaettavaan aineistoon perustuvaan kokeeseen. Lue alta uusimmat tiedot valintakoevaatimuksista ja koepäivistä. Lisää tietoja alojen valintakoetietoja sivulla, joihin pääset klikkaamalla alan linkkiä. Autamme mielellämme kaikkiin alan valintaa, kursseihin tai yleisesti opiskeluun liittyvissä asioissa esimerkiksi chatin kautta arkisin klo 9-17.

 

Biologia. Valintakoevaatimuksena on tänäkin keväänä lukion biologian oppimäärä (vanha ops) ja kokeen rakenne säilyy samana kuin aikaisempina vuosina. Valintakoe 17.5.2017

Biotieteet. Valintakoe perustuu edelleen opetussuunnitelman 2003 lukion biologian ja kemian oppimääriin (kurssit 1-5). Tampereella lisäksi valintakoekirja Biokemian ja solubiologian perusteet.

Molekyylibiotieteet. Opiskelemaan voit päästä yhteispisteiden tai valintakoemenestyksen perusteella.

Bioteknologia. Opiskelemaan voi päästä valintakoemenestyksen, yhteispisteiden, kilpailumenestyksen (MAOL & BMOL) tai avoimen/ erillisten yliopisto-opintojen perusteella. Valintakoe Tampereella 16.5.2017.

Biolääketiede. Opiskelemaan valitaan hakijat ylioppilastodistuksen, valintakokeen tai aikaisempien opintojen perusteella. Valintakoe Turussa ja Kuopiossa 16.5.2017.

Diplomi-insinööriosastot.Valintakoe pysynyt ennallaan ja edellisen kevään tapaan valintakokeessa vaaditaan koko lukion pitkän matematiikan ja kemian oppimäärien hallitsemista. Keväällä 2018 fysiikassa valintakokeeseen vaaditaan kurssit 1, 2, 5, 7 ja 8. Osaamien kussakin aineessa osoitetaan omassa valintakokeessaan 29.5.-30.5.2018.

Englanti. Kielten kandiohjelman englannin opintosuuntauksen valintakokeesta ei ole vielä saatu tarkempia tietoja, mutta niitä on luvassa vuoden 2017 loppuun mennessä. Kevään valintakoekirjallisuus julkaistaan huhtikuussa 2018.

Farmasia. Anatomian ja fysiologian oppikirja jää pois, ja osa kokeesta perustuu ensi keväänä kokeessa jaettavaan terveystieteisiin perustuvaan materiaaliin. Kokeen toinen osa perustuu edellisvuosien tapaan lukion kemian oppimäärään. Valintakoe 18.5.2018.

Hallintotieteet. Ensi keväänä Tampereen ja Vaasan yliopistot järjestävät yhteisvalinnan, joten samalla kokeella voi hakea molempien yliopistojen koulutusohjelmiin. Valintakoe 29.5.2018.

Kasvatustieteet ja opettajakoulutus. VAKAVA-valintakoe perustuu myös ensi vuonna Samalta viivalta -artikkelikokelmaan. Artikkelit julkaistaan VAKAVAn verkkosivuilla 27.3.2018. Valintakoe 26.4.2018.

Kauppatieteet. Valintakoevaatimukset vaatimukset julkaistu jo 31.8. Todistuspisteillä valitaan 60 % uusista opiskelijoista ja valintakokeen perusteella loput 40 %. Valintakoe tulee perustuumaan lukion uuden opsin (2015) mukaisiin lukion historian (HI1), yhteiskuntaopin (YH2) ja lyhyen matematiikan (MAB5) kursseihin. Valintakoe 6.6.2018

Kulttuurien ja taiteiden tutkimus. Molempien kokeiden rakenne säilyy samana kuin edellisenä keväänä ja valintakokeen ennakkoaineisto julkaistaan huhtikuussa 2018 sekä kulttuurien että taiteiden tutkimukseen.

Liikuntatiede. Liikuntatieteen valintakoe perustuu myös ensi keväänä verkossa julkaistavaan artikkelikokoelmaan. Aineisto julkaistaan 4.4.2018. Ensimmäisen vaiheen kirjallinen valintakoe 4.5.2018.

Logopedia. Koe on ensi keväänä täysin aineistomuotoinen, aiheesta jo aiempi blogipostaus.

Lääketiede. Valintakoe perustuu opetussuunnitelman 2003 mukaisiin oppimääriin biologiasta (kurssit 1-5), kemiasta (1-5) ja fysiikasta (1-8). Lääketieteelliseen voi hakea tulevana keväänä joko lääketieteellisen tai hammaslääketieteellisen yhteisvalinnassa. Eläinlääketieteellinen on mukana valintakoeyhteistyössä eli sinne on sama koe, kuin muihin lääketieteellisiin. Kokeessa sallitaan ainoastaan nelilaskin ja siinä tulee olemaan mukana kokeessa jaettava aineisto. Opiskelemaan voi päästä yhteispiste- tai valintakoekiintiössä. Ensisijaisesta hakukohteesta saa yhden ensisijaisuuspisteen. Valintakoe järjestetään 16.5.2017.

Maantiede. Valintakoe Helsingin yliopistoon perustuu tänäkin keväänä kokeessa jaettavaan aineistoon, mutta pohjalla on hyvä olla myös maantiedon lukionpohjan tuntemusta.

Oikeustiede. Ensi keväänä kaikki koulutusohjelmat siirtyvät yhteisvalintaan. Ensi keväänä valintakoekirjallisuus julkaistaan vasta 11.4., joten lukuaika lyhenee entisestään ja osa kokeesta perustunee kokeessa jaettavaan aineistoon. Valintakoe 15.5.2018.

Politiikan tutkimus. Valintakoekirjallisuus on julkaistu: ennakkomateriaalina on edellisvuosien tapaan teos Forsberg – Raunio (toim.): Politiikan muutos. Lisäksi osa valintakokeesta perustuu kokeessa jaettavaan aineistoon. Valintakoe 17.5.2018.

Psykologia. Psykologian yhteisvalinnassa (Helsinki, Turku, Tampere) valintakokeessa säilyvät samat tilastomatematiikan valintakoekirjat kuin edellisenä keväänä. Psykologian yhteisvalinnassa ennen ollut Paavilaisen Tutkimustyömenetelmät on poistettu vaaditusta kirjallisuudesta. Yhteisvalinnan artikkelikokoelma julkaistaan 10.4. ja valintakoe on 8.5.2018.

Psykologia Jyväskylään. Tilastomatematiikan kirja on Jyväskylään pyrittäessä sama kuin edellisenä keväänä ja artikkelikokoelma julkaistaan 26.3.2018 ja valintakoe on 21.5.2018.

Ravitsemustiede. Valintakoevaatimukset on julkaistu: viime kevään tapaan ennakkomateriaalina lukion kemian ja biologian oppimäärä sekä lisäksi teos Aro A., Mutanen M. ja Uusitupa M.: Ravitsemustiede. Valintakoe 17.5.2018.

Teologia. Teologian hakumenettelyssä on otettu käyttöön yhteispisteiden ja valintakoepisteiden lisäksi todistusvalinta. Valintakoekirjallisuus julkaistaan huhtikuussa 2018.

Valtiotieteet.Tarkkoja vaatimuksia ei ole vielä julkaistu; valintakoepäivämäärät sekä lisätietoa kirjallisuuden julkaisemisesta saadaan vuoden 2017 loppuun mennessä.

Yhteiskuntatutkimus. Yhteiskuntatutkimuksen valintakokeen rakenne säilyy viime kevään kaltaisena myös keväällä 2018. Ennakkomateriaalina ovat jälleen suomenkieliset sosiaalitieteelliset artikkelit, jotka julkaistaan verkossa 3.4.2018. Valintakoe 25.5.2018.