Suomessa on julkisesti kustannettu oppivelvollisuus 18 ikävuoteen saakka, eli kaupungit ja kunnat hoitavat lain mukaisesti varhaisopetuksen ja oppivelvollisuuden ajan koulutuksen ja sen järjestämisen. Yliopistot ja jatko-opiskelupaikat toimivat myös julkisin varoin. Monissa maissa täydellinen julkinen järjestelmä on utopiaa. Tulen tämän suomalaista opiskelua käsittävän kirjoituksen jälkeen peilaamaan toisessa kirjoituksessa ulkomaisia järjestelmiä sekä nostamaan lopulta esiin aasialaisen kulttuurin, joka kurinalaisuudessaan ja laajasti yhteiskunnan hyväksymänä toimintatapana ilmeisemminkin tulee päihittämään länsimaisen mallin.
Moni ulkomaalainen on kysynyt minulta, nopeasti esittelyiden jälkeen, Suomen opiskeluista ja meidän laadukkaasta ja ilmaisesta systeemistämme. Maineemme korkealuokkaisena ja ilmaisena koulutuksen järjestäjänä on kiirinyt laajalle. Ulkomailla ollaan uteliaita, miten olemme onnistuneet luomaan julkisen kaikille suunnatun ilmaisen järjestelmän? Lopuksi keskustellaan usein, onko Suomessa opiskeluiden laatu sitten korkeatasoista.
Onko opiskelusysteemimme laadukas? Jos vastaus on myönteinen, on ensiarvoisen tärkeää, että laatua parannettaisiin koko ajan systemaattisesti, jolloin Suomi saisi ylläpidettyä kilpailuetuaan. Mikäli vastaus on kielteinen, olisi järjestelmää mahdollisuus kehittää kokonaan uudelta pohjalta huomioiden laajemmin teknologinen kehitys, kuten tekoäly, ja luoda koulutussektorille aito julkisten ja yksityisten toimijoiden ekosysteemi.
Toinen huolestuttava kysymys on, loppuuko erinomaisuutemme toiselta asteelta eteenpäin? Yliopistomme eivät ainakaan ole kansainvälisen rankingjärjestelmien kärjessä. Hiljattain toteutettu valintakoeuudistus ei ole vielä nopeuttanut valmistumista, mikä sen keskeinen tarkoitus oli. Opiskeluiden aloittamisessa on edelleen viivettä. Opiskelijat optimoivat mm. opiskelualojaan ja opiskelupaikkakuntaa. Toistaiseksi muutos ei ole osoittautunut toimivaksi, eikä se luo Suomelle mitattavaa etua muihin maihin nähden. Kun opintojärjestelmää uudistetaan, on muistettava, että kyseessä on yksilön kannalta koko elämää ajatellen niin keskeinen asia, ettei sitä voida linjata ja ohjata yksistään ministeriöstä käsin. Olemme taas ilmeisesti luoneet oman pullonkaulamme!
Kun järjestelmä on luotu tasa-arvoiseksi, on paradoksi, että koulutus luo yhä suurempia epätasa-arvon kuiluja yhteiskunnassamme. Olemmeko tyystin unohtaneet, että koulutus periytyy? Tämä pitäisi huomioida ja ymmärtää uudistettaessa järjestelmää. Korkeasti opiskelleiden vanhempien lapsista tulee useimmiten myös itse korkeasti opiskelleita [1]. Usein mietitään kaikenlaisia tasa-arvoisia malleja, kuten positiivista diskriminointia yms. On unohdettu, että vastaus löytyy lähempää kuin arvata saattaa. Vanhempien arvostukset ja vaatimukset ohjaavat jälkikasvua opinnoissa. Tämä näyttää toimivan käytännössä.
Jari Ehrnrooth on kirjassaan Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle kuvannut ihmisen kehittymisen edellytyksiä, joita voi myös soveltaa laadukkaaseen ja tulokselliseen opiskeluun [2]. Kun vaaditaan, niin tulee myös tuloksia. Tästä voisi ottaa oppia ja ryhtyä vaatimaan reilusti enemmän, onhan siihen mahdollisuus. Jos koulutus on jonkun muun kustantama, niin se muu, eli yhteiskunta ja viime kädessä opettajat ja omat vanhemmat, voisivat asettaa vaatimuksia opiskelulle. Tämä olisi parasta tukea nuorille opiskelijoille tulevaisuutta silmällä pitäen. Kuten koulutus, niin myös syrjäytyminen ja huono-osaisuus, näyttävät periytyvän, ja paras lääke tähän on koulutus ja työssä kehittyminen.
Miten suomalainen opiskelija sitten selviää opinnoistaan? Varmasti ihan hyvin, sillä keskimäärin tuotamme ihan hyviä oppilaita. Voi kuitenkin sanoa, että opetusjärjestelmämme ei tue huippujen syntymistä. Tasa-arvoisuuden korostaminen ja vaatimuksien puuttuminen johtaa huippujen puuttumiseen. Eräänä mielenkiintoisena vaihtoehtona voisi olla, että opinnoista joutuisi maksamaan, tällöin tulokset saattaisivat olla parempia.
Suomesta puuttuvat vaativat, todella korkeasti arvostetut huippuyliopistot, joissa opiskelijoilta vaaditaan tuloksia. Lukiotasolla meillä on muutamia ns. huippulukiota, joista kirjoitetaan paremmin ja korkeammin arvosanoin ylioppilaiksi kuin muista lukioista. Tällaisen lukion luoma vaatimustaso ohjaa opiskelemaan ja kehittämään omaa opiskelutekniikkaa sekä kurinalaisuutta ja itsensä tuntemusta opiskelijana. Tavoitteista huolimatta ei voida sanoa, että tasa-arvoisuus kukoistaa. Siitä tulisikin ymmärtää yksipuolisena tavoitteena luopua ja ottaa enemmän yksilölliset kehittymistavoitteet käyttöön.
[1] https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2016/vanhempien-koulutus-vaikuttaa-lasten-valintoihin/
[2] Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle, 2019.