Usein kysytään, miksi valintakokeet ovat niin vaikeita. Ehkäpä suurin syy tähän on se, että hakijoita eri koulutusaloille on paljon ja toisaalta sisään voidaan ottaa vain rajallinen määrä opiskelijoita. Näin ollen valintakokeen täytyy osata erotella hakijoita toisistaan. Niinpä valintakokeissa usein testataankin hakijan kykyä soveltaa oppimaansa eikä niinkään mekaanista asioiden toistamista paperille. Miten tällaisen syvällisemmän osaamisen hankkiminen on mahdollista?
Valintakokeeseen valmistautumisen tavoitteena on kerryttää laaja osaaminen ja vahva tiedonhallinta opiskeltavasta aihealueesta. Enää ei riitä, että tietää tai osaa jonkin aihealueen, vaan tiedon soveltaminen vaatii aiheen syvempää ymmärtämistä. Tähän liittyy kyky analysoida ja luokitella opittua asiaa, sekä arvioida sen merkitystä eri konteksteissa. Luku-urakassa helposti unohtuu se, miten valintakoekirjallisuuden aiheet ja teemat eivät oikeastaan ole irrallisia ympäröivästä maailmasta. Näitä aiheita ja teemoja voi siis oppia muualtakin kuin valintakoekirjallisuudesta, esimerkiksi sanomalehtiä selailemalla tai dokumentteihin perehtymällä. Omaa oppimista voi syventää perehtymällä ajankohtaisiin ilmiöihin, ja pohtimalla sitä, miten nämä ovat yhteydessä valintakoekirjallisuudessa mainittuihin asioihin. Esimerkiksi taloustiedon käsitteitä voi olla helpompi ymmärtää, kun niihin pääsee tutustumaan käytännössä, selailemalla esimerkiksi talousuutisia. Keskeistä on pohtia, miten tämä valintakoekirjallisuudesta oppimani tieto on sovellettavissa elämän eri alueilla ja miten se liittyy siihen, mitä asiasta jo ennestään tiedän. Opiskeltavasta aihealueesta voi myös keskustella toisten ihmisten kanssa. Toiset voivat tarjota sellaisia näkökulmia, joita ei ole tullut ajatelleeksi, ja toisaalta asioiden selittäminen toisille antaa tilaisuuden tutkia, oletko todella ymmärtänyt kyseisen asian. Kyse on tietyllä tavalla siitä, että opettelee katsomaan ja analysoimaan maailmaa läpi valintakoeaineiston lasien läpi.
Joidenkin opiskelustrategioiden tai -tekniikoiden voidaan ajatella edistävän tätä soveltavaa ymmärtämistä paremmin kuin toisten. Omia opiskelustrategioita ja -tekniikoita voi myös kehittää tehokkaampaan suuntaan. Edellisessä blogikirjoituksessani toinkin jo esiin etukäteissuunnittelun ja aikataulutuksen laatimisen tärkeyden. Keskeisessä roolissa näiden ohella on myös omien muistiinpanotekniikoiden ja kertaustekniikoiden kehittäminen. Yksi konkreettinen apukeino oman oppimisen syventämiseen on esimerkiksi oppimispäiväkirjan pitäminen. Oppimispäiväkirjan kirjoittaminen tähtää opiskeltavan aineksen syvempään käsittelyyn. Siinä reflektoidaan omaa oppimisprosessia erilaisin näkökulmin: Mitä jäi epäselväksi? Miten minä käsitän tämän opittavan aineksen? Tärkeää on myös pohtia opitun tiedon merkitystä ja yhteyttä aiemmin opittuun. Ilmiön omin sanoin kuvaaminen ja pyörittäminen mielessä mahdollistaa oppiaineksen syvemmän oppimisen. Mikäli varsinainen kirjoittaminen tuntuu pöhköltä, voi näitä asioita selittää itselleen myös ääneen. Asioiden välisten suhteiden, syiden tai perustelujen selittäminen itselleen on tutkimusten mukaan suhteellisen tehokas opiskelutekniikka.
Esimerkki yleisestä, mutta tutkimuksissa suhteellisen tehottomaksi havaitusta opiskelutekniikasta on alleviivaaminen. Alleviivaaminen ja tekstin uudelleen lukeminen ovat esimerkkejä opiskelustrategioista, jotka eivät vaadi opiskeltavan aineksen syvempää prosessointia. Alleviivauksen on tutkimuksen mukaan ajateltu myös vievän aikaa tehokkaampien opiskelustrategioiden käytöltä. Sen sijaan käsitekartan avulla voidaan muun muassa hahmotella asioiden välisiä suhteita. Käsitekartan teko vaatii asian ymmärtämistä ja sen suhteuttamista muihin teemoihin, ja siksi sitä voidaan pitää tehokkaana muistiinpanovälineenä. Muistiinpanojen kirjoittaminen suoraan kirjasta puolestaan ei vaadi samanlaista ymmärtämistä, vaan tällöin tietoa ikään kuin kopioidaan paikasta toiseen. Tällöin ei myöskään kytketä uutta asiaa jo keräytyneeseen tietopohjaamme. Sen sijaan omin sanoin kirjoitetut muistiinpanot vaativat jo jonkin verran asian prosessointia ja jäsentelyä mielessä. Myös omien kertauskysymysten kokoaminen ja välikokeiden tekeminen on tehokas tapa prosessoida luettua materiaalia ja pysyä kartalla omasta osaamisestaan.
Tärkeintä on muistaa, että meillä jokaisella on omanlaiset tavat opiskella ja oppia. Kaikki tekniikat eivät toimi yhtä tehokkaasti jokaiselle, mutta uusia tapoja on kuitenkin suositeltavaa kokeilla ja harjoitella oman opiskelun kehittämiseksi. Vanhoista tavoista voi olla niihin kiintymisen johdosta vaikea luopua, mutta vain kokeilemalla uusia vaihtoehtoja voi tietää, mikä itselle toimii parhaiten. Kannustankin teitä kaikkia tutkiskelemaan ja haastamaan omia opiskelutekniikoitanne ja löytämään itsellenne parhaan tavan oppia ja opiskella.
Lukuiloa!
Siiri N.
Opintoguru