Helsingin, Tampereen ja Turun psykologian yhteysvalinnan pääsykoekirjallisuuden julkaisemisesta keväällä julkistettavaa materiaalia lukuun ottamatta on kulunut pari kuukautta. Monet ovat siihen varmaankin jo tutustuneet, osa kenties joululomalla arjen kiireiden hellitettyä hetkeksi. Materiaaliin kannattaakin tutustua viimeistään ennen valmennuskurssille saapumista, jotta omaa jonkinlaisia mielikuvia käsiteltävästä asiakokonaisuudesta. Näihin valmiisiin tietorakenteisiin on sitten helpompi yhdistellä uutta tietoa.

Tilastollisten menetelmien perusteiden avaaminen ensimmäistä kertaa voi herättää runsaasti kysymyksiä, sekä jopa ahdistusta tai turhautumista sen sisältämän matemaattisen tietomäärän edessä. Miten voin ymmärtää tämän kaiken, entä muistaa? Mihin näitä tarvitaan? Eikö riittäisi että osaan tulkita tulokset, miksi ne pitää osata laskea käsin?

Osittain pääsykoe mittaa motivaatiota alalle. Ilkeässä ihmiskokeessa tämä tarkoittaisi sitä, että kokelaat laitettaisiin opettelemaan merkityksettömiä häkkyröitä vain motivaationsa todistaakseen, ja ne voisi unohtaa pääsykokeen jälkeen. Psykologian yhteisvalinnalla on kuitenkin motivaation mittaamisen ohella myös toinen merkitys: valita ne kokelaat, jotka hallitsevat parhaiten yliopistossa tarvittavia, valintakoevaatimuksiin sisältyviä asioita.

Opiskelen psykologiaa ensimmäistä vuotta Helsingin yliopistossa, ja olen yllättynyt siitä, kuinka paljon valintakoevaatimuksiin sisältyneitä asioita on tullut vastaan etenkin metodikursseilla. Niitä kerrataan, ja ne toimivat pohjana ja vertailukohtana muille opiskeltaville tilastollisille menetelmille. Ainakin yhdellä kurssilla jopa lasketaan käsin! Mutta metodikursseja varten näitä asioita ei tietenkään opiskella, vaan tasokkaan tieteellisen tutkimuksen tuottamisen ja onnistuneen tutkimusten tulkitsemisen mahdollistamiseksi.

Lähes päivittäin iltapäivälehtien kommenttipalstoilta jostain tutkimuksen tuloksesta kertovaan uutiseen liittyen löytyy kommentteja, joissa todetaan etteivät tulokset voi pitää paikkaansa yksittäistapauksiin vedoten: ”höpö tutkimus, meidän Penakin sai selkäsaunaa pienenä ja ihan hyvä siitä tuli!”. Lukijoiden ohella myös toimittajat kompastelevat tulkinnassa: laadukkaistakin medioista löytyy toisinaan uutisia, joissa tieteellisten tutkimusten tuloksia raportoitaessa on vähintäänkin vedetty mutkia suoriksi. Oman joukkonsa muodostavat tutkimukset, joissa metodeja on käytetty kyseenalaisella tavalla tutkijoiden tai taustaorganisaatioiden omien intressien mukaisten tulosten varmistamiseksi.

Erityisen tärkeää tutkimusmetodien sekä niiden taustalla olevien todennäköisyyksien lainalaisuuksien tuntemus on tuleville tutkijoille, mutta myös muissa tehtävissä työskentelevät psykologit tarvitsevat sitä esimerkiksi valitessaan interventiota tai tulkitessaan asiakkaan tekemän testin tuloksia.

Toivottavasti näillä pohdinnoilla voi olla pieni kantava vaikutus mahdollisten alkujärkytysten yli! Ajan ja harjoituksen myötä kirjan sisältö alkaa jäsentyä. Voi käydä jopa niin että alat tykkäämään siitä – kuten minulle kävi todennäköisyyslaskujen kohdalla. Tsemppiä kaikille unelmiaan kohti matkaaville!

Laura, ensimmäisen vuoden psykologian opiskelija Helsingin yliopistosta.