Olemme nyt edenneet Pohjois-Namibiassa kouluprojektissamme ensimmäiseen vaiheeseen. Aaltopeltikoulu ja sen oppilaat saavat vettä, pihalla on kasvimaa ja sinne on istutettu hedelmäpuita.

Lapset leikkivät ja iloitsevat.

Avustamisprojektimme kehittää tasa-arvoa ja luo paremmat koulunkäyntimahdollisuudet Pohjois- Namibian köyhällä Oshikoton alueella.

2017 tehdyn vierailun jälkeen teimme päätöksen perustaa kehitysyhteistyöprojekti. Lahjoitimme alkuvaiheessa itse suoraan noin yhden euron kutakin kurssilaista kohden ja teimme suunnitelman vaiheittaisesta kehittämisestä. Lue tarkemmin väliraporttia…

Koulutuksella voimme auttaa köyhimpien alueiden kehittymistä. Eximian sosiaalisen vastuun ohjelmamme tuottaa köyhän alueen pikku koululaisille tasapuolisemmat mahdollisuudet koulunkäyntiin syntymäpaikasta tai sukupuolesta riippumatta.

Jos pystymme pieneltäkin osin auttamaan koulutuksessa, ihmiset voivat kehittää hiljalleen omaa kotiseutuaan. Afrikan köyhien alueiden kehittyminen on ehkä paras kuviteltavissa oleva kehitysavun vaihtoehto.

Miten projekti alkoi

Oshikoto sijaitsee pohjoisessa Mosambikin rajalla.

 

 

Vierailin Namibiassa kesällä 2017, jolloin käynnistimme kehitysprojektimme.

Kehityskohteemme on Oshikoton alueella alkeellinen peltihökkeli alakoulu ( Omena Junior Primary School). Koulussa on 1 – 3 luokat ja 50 oppilasta.

 

Mitä tavoitteita meillä on

Tavoitteenamme on turvata lapsien mahdollisuutta opiskella ja saada opetusta. Koulutus lisää tasa-arvoa ja siten luo pohjaa kehitykselle köyhillä alueilla. Liian usein synnyinseutu, sukupuoli tai varallisuustausta määrittelee yksilön kehittymis- ja uramahdollisuudet. Vieläkin tänä päivänä tyttöjen mahdollisuudet opiskella köyhissä oloissa ovat pienemmät kuin pojilla.

Vieraillessani tutustumassa koulussa eräs koskettavimmista hetkistä oli havaita kuinka, opettajat kantoivat ja huolehtivat pienestä vammaisesta ekaluokkalaisesta. Hän oli yhdessä mukana muiden kanssa välitunnilla ja istui luokassa eturivissä. Mukaan ottaminen ja -pääseminen tekivät vaikutuksen. Uskomme, että saamme jalostettua kokemuksistamme hyötyä myös omaan toimintaamme Suomessa ja kansainvälistymisprosessiimme.

Kehitystyö käynnistyi

Uusi vesitankki.

Ensimmäisessä vaiheessa vedimme muutaman kilometrin päästä kylän yhteiseltä kaivolta, johon koululla on käyttöoikeus vesijohdon koulun pihaan. Kunnostimme vanhan vesitankin ja hankimme uuden vesitankin. Lahjoitusvaroilla asennettiin pumput ja kastelujärjestelmä sekä ostettiin hedelmäpuiden taimia ja perustettiin kasvimaa.

 

 

Varoilla hankituilla hedelmäpuiden taimilla ja kasvimaalla kasvatetaan terveellistä lisäravintoa koululaisille.

Koulu tarjoaa oppilaille yhden päivittäisen aterian. Aiemmin opettajat ja keittäjä kantoivat päänsä päällä tarvittavan käyttö- ja ruoanvalmistusveden koulun leirinuotiolle (puun alle). Ruoka valmistettiin avotulella ja astiat pestiin keitetyllä vedellä. Ruoka oli yksipuolista tärkkelystä. Nyt kasvimaan ja puutarhan sadolla pienet opiskelijat saavat monipuolisempaa ruokaa. Päivittäisen ruoka-annoksen rooli on tärkeä, sillä vanhemmat selviävät vähemmällä ruoanlaitolla, mikä helpottaa arkea. Asenne lasten kouluun lähettämiseen erityisesti tyttöjen osalta muuttuu suotuisemmaksi. Aiemmin lapset ovat olleet tärkeitä työntekijöitä kotona ja auttaneet mm. ruoanlaitossa.

Maanmuokkaus käynnissä. Vanhemmat oppilaat auttavat.

 

Koulu tarjoaa oppilaille yhden päivittäisen aterian. Aiemmin opettajat ja keittäjä kantoivat päänsä päällä tarvittavan käyttö- ja ruoanvalmistusveden koulun leirinuotiolle (puun alle). Ruoka valmistettiin avotulella ja astiat pestiin keitetyllä vedellä. Ruoka oli yksipuolista tärkkelystä (maniokkia). Nyt kasvimaan ja puutarhan sadolla pienet opiskelijat saavat monipuolisempaa ruokaa. Päivittäisen ruoka-annoksen rooli on tärkeä, sillä vanhemmat selviävät vähemmällä ruoanlaitolla, mikä helpottaa arkea. Asenne lasten kouluun lähettämiseen erityisesti tyttöjen osalta muuttuu suotuisemmaksi. Aiemmin lapset ovat olleet tärkeitä työntekijöitä kotona ja auttaneet mm. ruoanlaitossa.

Taimien istutus otettu osaksi opetusta.

 

Kuinka projektimme etenee

Seuraavaksi matkustan paikan päälle 2019. Vastuuhenkilöiden kanssa käymme projektiamme läpi mm. mitä haasteita he ovat kohdanneet. Saamme kirjallisen selonteon lisäksi suullisen raportin. Lopuksi jos asiat ovat edenneet, niin keskitymme seuraavan vaiheen suunnitteluun.

Ennen projektia päivitämme yhdessä raamisuunnitelman, jonka nojalla seuraavaksi keskitymme hygienian parantamiseen. Nyt pienet koululaiset tekevät tarpeensa ympäröivään luontoon. Puskapissa on arkipäivää. Erityisempi ongelma on aikaisemmin ollut käsienpesupisteen puuttuminen ja käymäläkin tarvitaan.

Alustavasti on suunnitelmana kompostoivan kuivakäymälän perustaminen. Edellisellä kerralla perehdyimme hieman paikallisiin käymälöihin. Mielenkiintoista olisi myös verrata olisiko suomalainen biojätekäymälä mahdollinen vaihtoehto. Tätä pääsemme suunnittelemaan tarkemmin, kun tunnemme olosuhteet paremmin.

Uutena projektinamme on tarjota uutta virtuaalikouluamme ilmaiseksi lukiotasolla (High School) kokeiluprojektissa Windhoekissa. Kerromme tästä enemmän myöhemmin.

 

3- luokkalaisia koulutarkastaja ja opettaja (oikealla).

 

Tiedustelut ja kyselyt, Pasi Petäjä (pasi.petaja@eximia.fi) + 358 400 766 725.