Kun itse valitsin mitä opiskella, ainoa info oli koulun kertomat kuvaukset. Niistä ei aina ymmärrä mitä oikeasti tapahtuu. Siksi ajattelin kertoa aika yksityiskohtaisesti mitä International Business opiskelut Fontyksessa on.

1 vuosi

Hollannissa ensimmäinen vuosi on nimeltään propadeuse (hieno tapa sanoa perusteet). Kivaa ekan vuoden erityisyydessä on, että siitä läpi pääseminen on iso juttu. Sen jälkeen saa myös todistuksen 😊 kuulostaa hassulta mutta kun kerron että 30-40% ei pääse läpi, se ymmärtää. Tämä ei kerro vuoden vaikeudesta yhtä paljon, kun aluksi luulin. Luku on korkea, koska kaikki pääsevät kouluun sisään ja on ihan normaalia kokeilla ensimmäinen vuosi haluaako opiskella ainetta. Esimerkiksi koulun sisällä voi sitten vaihtaa toiseen aineeseen, jos ei tykkääkään ekasta valinnasta.

Ekan vuoden perusteet tarkoittaa, että on enemmän luentoja ja opetustunteja. Ekana vuonna on vain yksi projekti per lukukausi. Silloin opetellaan projektioppimista ja käytetään sitä tietoa, jota saadaan luennoilta. Lisäksi alkaa kolme ainetta, joita on kaksi ensimmäistä vuotta: ylimääräinen kieli, kommunikaatiotaidot ja henkilökohtainen kehitys. On monta aihetta, mutta mihinkään ei syvennytä. Se on IB opiskelujen juttu; kaikki on vähän yleisesti käsitelty. Se on hyvä, jos ei tiedä mitä muuta opiskelisi, mutta vähän tylsää jos haluaa tietää jostain paljon.

Tälleen jälkiviisaana, kun katson taaksepäin, niin tämä oli kyllä helpoin vuosi. Ihan loogista, että alkuun tarvitsee perusteita. Ekaan vuoteen mahtui paljon sosiaalista elämää. Oli ihan supermahtavaa saada uusia kavereita ja varsinkin kansainvälisillä opiskelijoilla muodostui pieni perhe nopeasti, kun ei ollut ketään muita. Koulu ei vienyt niin paljon aikaa joten usein kokattiin yhdessä tai mentiin ulos.

2 vuosi

Toka vuosi on syventäviä opintoja. On yksi projekti, joka kestää koko vuoden. Siinä tehdään periaatteessa oma yritys, jonka yksityiskohtia pitää suunnitella ja näyttää, että osaa käytännön juttuja. Lisäksi on toinen projekti per lukukausi, vähän tunteja ja ne kolme ainetta jatkuu, että voi kehittää itseään (ylimääräinen kieli, kommunikaatio taidot ja henkilö kohtainen kehitys).

Toka vuosi oli aika intense. Projektit vei paljon enemmän aikaa kuin ekan vuoden kirjasta opiskelu. Projektien kanssa piti oppia oman ajan hallinta. Sen oppiminen kyllä auttaa myöhemmässäkin elämässä.

 

3 vuosi

Paras vuosi sun opiskeluissa. Toinen lukukausi on työharjoittelu ja toinen vaihto-opiskelu. Saa valita missä järjestyksessä tekee. Työharjoittelu pitää löytää itse mikä on vaikeaa, mutta mahdollisuus tehdä töitä periaatteessa missä tahansa maassa on superhieno. Voi päästä isoihin kansainvälisiin yrityksiin, missä oppii kaikkea. Koulun opiskelijoita on ollut yrityksissä kuten Amazon, McDonald’s, BMW ja Johnson & Johnson. Lisäksi monet menevät start up-yrityksiin, joita löytyy Hollannista paljon. Työharjoittelu ei ole helpoin osa opiskeluja, kun samalla pitää tehdä harjoitteluversio kandista. Siinä oppii kuitenkin paljon ja työkokemuksesta on hyötyä silloin kun valmistuu.

Ja vaihto-opiskelu on sitten rentoutumisen hetki. Fontyksella on vaihtokouluja kaikkialla maailmassa. Se on hienoin mahdollisuus lähteä maahan, josta on kiinnostunut oppimaan kieltä ja kulttuuria sekä matkustamaan. Niin ja syömään 😊 Samalla tapaa ihmisiä kaikkialta maailmasta, jotka on tullut samaan paikkaan vaihtoon. Opiskelut ei yleensä vie yhtä paljon aikaa kuin Fontyksessa, joten vapaa-aikaa nauttia kokemuksesta on reilusti.

Itse tein ensin työharjoittelun. Omani oli Belgiassa, Johnson & Johnsonilla, joka on samanlainen yritys kuin P&G ja Unilever. Opin asioita, joita ei pysty oppimaan koulussa. Olihan se kyllä rankkaakin välillä. Jotkut viikot oli työn ja kouluhommien kanssa 60 tuntisia loppu vaiheilla. Kaikkein parasta oli tulla osaksi työtiimiä. Heiltä oppi paljon elämästä ja he oppivat Suomesta minulta. Sitten menin vaihtoon Meksikoon. Siellä oli rentoa niin kuin voi stereotyyppisesti olettaa. Sain kavereita eri maista Etelä-Amerikasta ja myös uusia kavereita Euroopasta. Opin espanjaa, matkustin rantalomalle kesken kaiken ja söin tacoja lähes päivittäin. Niin, ja kyllä mulla oli pari kurssia kanssa. Kolmas vuosi oli opiskelujen paras vuosi, itselle, kaikille kavereilla ja varmaan jopa sulle, jos alotat opiskelut Fontyksessa.

4 vuosi

Neljäntenä vuotena tullaan syksyksi takaisin Venloon opiskelemaan. On yksi projekti, joka on 2/3 opiskelusta. Lisäksi kaksi valinnaisainetta. Kuulostaa vähältä, mutta tämä lukukausi on vienyt tähän mennessä eniten aikaa. Samalla pitää löytää työharjoittelupaikka kevääksi. Kevä lukukaudella on siis työharjoittelu ja kandin kirjoitus. Siitä ei ole vielä omaa kokemusta, mutta kavereilta olen kuullut, että stressitaso on korkea kuten kaikilla maailmassa samassa tilanteessa olevilla. Loppu kuitenkin näkyy jo, mikä antaa motivaatiota.

 

Itselle IB oli oikea valinta. Opin paljon kaikesta mikä oli hyvä koska en tiennyt yhtään mitä haluan opiskella. Business aiheet ovat hyödyllisiä joka alalla, koska lähes kaikki ovat töissä yrityksessä ihan sama mitä siellä tekee. Kansainvälisyys on lähellä omaa sydäntä. Lisäksi kansainvälinen kokemus on hyväksi työmarkkinoilla. Niin, ja ilman tätä opiskelua en olisi varmaan ikinä mennyt puoleksi vuodeksi Meksikoon. Mahdollisuudet on rajattomat ja se on mahtavaa!