Eximiatutor on  kesän aikana kehittänyt uusia AI- ja muita ominaisuuksia. Eximiatutor tulee uusimmassa päivityksessään ottamaan käyttöön aikaisempaa tehokkaamman AI-pohjaisen arviointiprosessin. Parannus on saatu aikaan luokittelevalla tarkasteiden käsittelyllä eli osaa tarkasteista käsitellään aikaisempaa intensiivisemmin.

Käyttöliittymään on tullut myös muita uusia ominaisuuksia helpottamaan opettajan työtä. Sopivien tehtävien valinta helpottuu luokittelutoiminnon antaessa vihjeen opettajalle tehtävän laajuudesta/vaativuudesta.

Uutena on myös tehtäväkohtaisen palautteen antaminen. Arviointityössä opettaja käy vastaukset läpi uuden AI-asetuksen mukaisesti ja muokkaa tarvittaessa arviointia (tai antaa aiheen käsittelystä ja oikeakielisyydestä lisäpisteitä).

Automatisointi nopeuttaa arviointityötä 30-88%. Säästynyt aika mahdollistaa oppimista edistävien asioiden käyttöönottoa. Kokeessa yksilöllinen palaute olisi opiskelijaa ohjaava ja kannustava elementti. Lisäksi yksilöllisiä opiskelutavoitteita olisi helpompi huomioida.

Moodle-sovelluksien kehitystyö eteni kesällä myös aimoloikan. Saatavilla nyt sekä harjoitustehtävät että opettajan AI arviointi työkalu Moodlessa

Eximiatutor.com