Etäkoulua, osa 2

 Kuten muillakin koululaisilla, mullakin jatkuu vielä etäkoulu. Jatkuu varmaan syyskuuhun saakka, näin koulun rehtori ehdotti puheessaan pari viikkoa sitten. 60% musta riemuitsee tätä uutista, 40% alkaa jo kyllästymään. Onhan tää kivaa olla Suomessa perheen ja tuttujen luona sekä hoitaa kouluhommat sohvalta käsin rennot vaatteet päällä. Toisaalta oppiminen ei varmasti ole yhtä tehokasta, osa tehtävistä tulee tehtyä toinen silmä kiinni periaatteella ”kunhan saan tehtyä palautuksen ennen määräaikaa”. Kaipaan myös meidän harkkoja, tätä työtä ei kuitenkaan opi ilman harjoitusta. Muovihampaat saavat kuitenkin vielä odottaa, ehkä sitten syksyllä taas niiden kimppuun.

Onko etäkoulu sitten ollut erilaista verrattuna lähiopetukseen? Joo ja ei. Osa kursseista on pysynyt samanlaisina kuin lähiopetuksessa, osa muuttunut lähes kokonaan ”uudeksi” kurssiksi. Esimerkiksi alkio-oppi on pystynyt samana. Luennot pidettiin netin välityksellä niin kuin harkat. Näytteitä emme voineet katsella mikroskoopilla mutta koulun sivuilla oli onneksi valmiita kuvia joita katsella sekä joiden avulla pystyi piirtämään omat mallikuvat. Fysiologiassa teemme vieläkin viikottaiset testit sekä protokollat. Protokollien testiarvot ovat annettu valmiiksi koska emme voi tehdä testejä itse mutta se ei hidasta keksittyjen tulosten tulkintaa.

Kurssit jotka ovat lähinnä konkreettista tekemistä (poraamista, hampaan muotoilua jne) ovat muuttuneet eniten luonnollisesti. Nämä kurssit ovat nykyään teoriapainotteisia ”kirjoita essee aiheesta x”. Tämä on harmittanut aika paljon koska selkeästi huomaa tehtävänantojen olevan tasoa ”annetaan joku aihe ja joku tehtävä että voidaan sanoa opintojen etenevän”. Toki tämä on ymmärrettävää tilanteessa eikä sille voi mitään. Kaikki harkat käydään sitten ensi syksystä eteenpäin ja silloin onkin toivottavasti sekä luultavasti vähemmän teoriaa. Tämä on kiva uutinen!

Tehtäviä tulee joka aineesta 1 per viikko. Nämä tulevat koulun sivuille eli oppilaan täytyy itse olla valppaana ja seurata mitä hommia täytyy tehdä. Yleensä tehtävät tehdään tekstisovelluksella ja ladataan sitten aineen sivuille. Opettaja korjaa työt ja antaa arvosanat/palautteen. Homma rullaa näin hyvin. Meillä on myös joka viikko konsultaatioaikoja jolloin opettaja on livenä ruudun toisella puolella valmiina vastaamaan kysymyksiin.

Tentit ovat myös ihan normaalisti, hieman muunneltuina versioina. Esimerkiksi alkio-opissa normaalisti oltaisiin saatu 3 avointa kysymystä ja 1,5h aikaa, tilanteen takia homma muuttui yhteen avoimeen kysymykseen ja 15 minuuttiin. Aikarajat ovat oikeestaan jokaisessa tentissä ja viikkotestissä, jotta oppilas tekee itsenäisesti testit eikä käytä erilaisia lähteitä tiedon etsimiseen. Näin pyritään että oikeasti opiskellaan eikä vain tehdä annettuja tehtäviä ja oteta liian rennosti tehtävien lähettämisen jälkeen.

-Eve