Lääketieteen valmennuskurssia ryhmälläni on takana pari viikkoa. Kaksi iltaa viikossa on ollut näin alkuun sopiva tahti, sillä monilla on vielä lukio-opinnot samaan aikaan käynnissä. Sekä fysiikassa että kemiassa ensimmäiset tunnit ovat olleet perusasioiden kertausta ja tuntuneet helpoilta (niin kuin pitääkin!). Kurssin opetustapa sopii minulle erityisen hyvin. Ensin käymme aihekokonaisuuden läpi, sitten teemme siihen liittyviä tehtäviä ja käymme ne läpi, jonka jälkeen siirrymme seuraavaan aiheeseen. Itseopiskellessani olen laiska tekemään tehtäviä ja laskuja, lukeminen on minulle paljon mielekkäämpää. Valmennuskurssin laskujen parissa ahkerointi tulee siis ehdottomasti tarpeeseen. Tehtävät sujuvat paljon paremmin yhdessä parin kanssa pohtien kuin yksin kirjastossa!
Olemme myös huomanneet valmennuskurssikaverieni kanssa, että illat kuluvat todella nopeasti valmennuskurssilla. Kolme tuntia fysiikkaa sujahtaa ohitse verrattuna tavallisen lukiopäivän oppitunteihin. Opetuksen intensiivisyys varmistaa, ettei kurssilla tarvitse vilkuilla kelloa samaa tahtia kuin usein koulupäivien aikana. Toisaalta, niin kuin meille on korostettu, kaikki on omasta motivaatiosta kiinni! Kukaan muu ei voi kaataa tietoa ja osaamista aivoihimme, vaan kaikki on itse työstettävä ja opittava omilla parhaiksi havaituilla tekniikoilla. (Kirja tyynyn alla -tekniikka ei toimi!!)
Kaiken kaikkiaan fiilikset valmennuskurssista ovat olleet oikein positiiviset, vähän haastavampaa asiaa olisin välillä kaivannut, mutta eiköhän sitäkin ehdi tässä kevään aikana tulla… Jo parin viikon aikana itsevarmuuteni laskutehtävissä on noussut mukavasti ja eiköhän nousukiito jatku, kun motivaatio on kunnossa! Motivaation merkkejä on ollut ilmassa, sillä kertaakaan en ole valmennuskurssitunneilla selannut instagramia enkä lähettänyt yhtäkään snapchattia! Great success! Tosin en olisi mitenkään ehtinytkään, sillä koko ajan on jotain opittavaa ja laskettavaa ja kysyttävää! Hyvin menee, mutta menköön!
Linnea