Viime kesänä kahden vuoden luku-urakkani palkittiin, kun tulin hyväksytyksi Oulun lääketieteelliseen tiedekuntaan yleislääketieteen opiskelijaksi. Takana oli pitkän abivuoden jälkeen penkin alle mennyt pääsykoe, jota seurasi vielä pidempi välivuosi kaupan kassalla ja pää haudattuna koulukirjoihin. Osallistuin Eximian järjestämälle valmennuskurssille täällä Oulussa tammikuusta lähtien, ja uskon sen auttaneen kovasti aikataulutuksen suunnittelemisessa ja pääsykoetehtävien ratkaisemisen rutinoitumisessa. Myös opettajien ja tutorin kannustuksella oli iso vaikutus omaan itseluottamukseen ja jaksamiseen. Lopulta pitkäjänteisyys tuotti tulosta ja pian takanani on ensimmäinen syksy lääketieteen opiskelijana.

Opiskeluelämä on ollut paikoittain (okei, ehkä aika useinkin) rankkaa, mutta samalla todella palkitsevaa. Lääketiede on alana juuri niin kiehtova kuin osasin ennen sisäänpääsyä kuvitella. Tiedeyhteisö ja koulukaverit ovat olleet alusta asti helposti lähestyttäviä, ja on ollut hienoa kokea lääkäriyhteisön kollegiaalisuus jo näin varhaisessa vaiheessa opintoja. Sisäänpääsyn eteen tehtyä työpanosta oikeasti arvostetaan vanhempien opiskelijoiden ja valmiiden lääkäreidenkin osalta. Opettajat ottavat hyvin huomioon opiskelijoiden tilanteen, ja kehitysparannukset on huomioitu ensi vuoden fukseja ajatellen.

Opiskeltavat asiat ovat opiskelujen alussa luonnollisesti todella teoreettisia, ja ulkoa opeteltavaa on paljon. Ei kuitenkaan kannata hätääntyä opiskeltavan materiaalin laajuudesta, sillä mikäli on selvinnyt valintakokeesta niin muistikapasiteetti riittää varmasti myös lääkistenttien läpipääsyyn. Solubiologialle ja anatomialle vastapainoksi on opiskeluihin kuulunut (ainakin täällä Oulussa) ensimmäisestä syksystä lähtien myös tärkeää henkistä valmentautumista lääkärin ammattiin tutoropettajien johdolla, sekä kolmen päivän kestoinen harjoittelu terveyskeskuksessa. Harjoittelun tarkoituksena oli seurata lääkärin ja potilaan suhteen muodostumista ja vuorovaikutusta, mutta suurin osa opiskelijoista oli päässyt myös hieman harjoittelemaan potilaan tutkimista.

Tärkeää on ollut myös oppia oma tasonsa opiskeluporukan sisällä. On ollut pakko hyväksyä se, että oma sijainti Gaussin käyrällä on mennyt nyt uusiksi, kun sisään päässeet opiskelijat ovat kaikki niin uskomattoman älykkäitä ja lahjakkaita. Joka tentissä ei voi olla parhaan kymmenyksen tai edes puolikkaan joukossa, mutta se on ihan ok. Saaduilla arvosanoilla ei kuitenkaan ole opiskelujen suhteen merkitystä, eikä niitä tulla työelämässä koskaan kyselemään, eivätkä ne määritä sitä kenestä tulevaisuudessa kasvaa hyvä lääkäri ja kenestä ei. Tärkeintä on oma tunne siitä, että opiskeltu asia on sillä tasolla hallinnassa, että sillä tulevassa ammatissa kuta kuinkin pärjää (ja onneksi ulkoa ei tarvitse osata kaikkea, google ja kirjasto ovat olemassa työn tukena).

Mikäli lääketiede on sinusta alana kiinnostava, ja kaipaat tulevalta ammatiltasi haasteita ja jatkuvaa uuden omaksumista ja kehittymistä, suosittelen ehdottomasti suunnittelemaan omaa pyrkimistäsi alalle! Taustalla ja tähän mennessä suoritetuilla opinnoilla ei ole väliä, ei ole pakko olla pelkkää ällää ylioppilastodistuksessa, jotta voisi päästä sisälle (eikä suurimmalla osalla meistä opiskelijoista todellakaan ole!). Täytyy vain hyväksyä se, että työmäärä seuraavan puolen vuoden aikana tulee olemaan suuri, mutta sitä seuraava palkinto on ehdottomasti sen arvoinen.

-Roosa, ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelija Oulun yliopistosta