LLU – tiedettä eläinlääkiksestä kauppatieteisiin!

Latvia University of Life Sciences and Technologies on monipuolinen yliopisto, jossa sijaitsee mm. Latvian ainoa eläinlääketieteellinen tiedekunta. Tämän lisäksi voit opiskella kauppatieteitä, tietojenkäsittelytieteitä, kestävää kehitystä informaatioteknologian näkökulmasta, maisema-arkkitehtuuria sekä elintarviketieteeseen liittyviä opintoja. Yliopistolla on myös oma harjoittelu- ja tutkimuskeskus Vecauce, jota hyödynnetään runsaasti eri alojen opinnoissa.

Yliopisto panostaa korkean opetuksen lisäksi hyviin opiskelijoiden urheilumahdollisuuksiin, ja se tarjoaa opiskelijoilleen muun muassa kaksi liikuntahallia, uimahallin, kuntosalin, ryhmäliikuntaa, ratsastusmahdollisuuksia sekä lukuisia muita vaihtoehtoja! Voit tutustua lisää aiheeseen yliopiston omilla sivuilla.

 

Hakeminen ja vaatimukset

LLU:ssa on kaksi aloitusaikaa, syyskuu ja helmikuu, mutta esimerkiksi eläinlääketieteen osata opinnot on mahdollista aloittaa vain syyskuussa. Yliopistoon on haku käynnissä ympäri vuoden, mutta syksyn opintoihin hakevien tulee lähettää hakemuksensa liitteineen viimeistään heinäkuun 15. päivä, ja helmikuun opintoihin hakevien joulukuun 15. päivä. Eximia toimii LLU:n Suomen edustajana, joten meiltä saat kaiken tarvittavan tiedon yliopistosta, kursseista, vaatimuksista ja hakemisesta. Haku alkaa ottamalla yhteytttä opintoneuvojaamme, joka antaa sinulle lisäohjeita. Kaikki palvelumme ja apumme haun kanssa on täysin ilmaista. 
Hakumaksu yliopistoon on 160 €, ja haun voi tehdä verkossa sähköisesti. Hakuun tarvitset kopion passistasi, kopion ylioppilas- ja lukion päättötodistuksesta sekä suomenkielisenä, että englanniksi käännettynä sekä todistuksen englanninkielentaidosta. 

Sisäänpääsyvaatimukset

LLU:hun voit hakea ylioppilastutkinnolla, jonka keskiarvona on vähintään 60 %. Tämä tarkoittaa sitä, että ylioppilastutkinnon keskiarvosanojen tulee pyöristyä arvosanaan M. Tämän lisäksi eläinlääketiedettä opiskelemaan pyrkivillä matematiikan sekä biologian tai kemian arvosanan tulee olla lukion päättötodistuksessa vähintään tyydyttävällä tasolla (vastaa arvosanaa 7).

Hakijoiden tulee lisäksi suorittaa pääsykoe verkossa. Pääsykokeen sisältö vaihtelee hakukohteen mukaan, mutta esimerkiksi eläinlääketieteen osalta koe sisältää noin 30 lyhyttä kysymystä biologiasta ja kemiasta, ja kokeen tehtävistä tulee saada oikein vähintään 40%.

Englannin kielen taitosi on todistettava joko Skype-haastattelulla yliopiston edustajan kanssa tai vaihtoehtoisesti jollakin kansainvälisesti tunnustetulla kielikokeella (esim. IELTS, TOEFL).

 

Tutkinnot

LLU:ssa on tarjolla sekä kandidaatin-, maisterin- että tohtorin tutkintoja:

Lääketieteelliset opinnot

Kandidaatin tutkintoon johtavat opinnot

Maisteriopinnot

Opiskelijoilla on maisteriopintojen lisäksi myös mahdollisuus suorittaa jatko-opintoja LLU:ssa. Tarkemman tiedot sekä tohtorikoulutuksista sekä kandi- ja maisteritason opintosisällöistä löydät yliopiston omilta sivuilta.


Hinnat

Opintojen hinta vaihtelee sen mukaan, mitä alaa aiot opiskella. Esimerkiksi opiskelu eläinlääketieteellisessä maksaa 6500 euroa lukuvuodessa. Oppiainekohtaiset hinnat voit tarkistaa Eximialta, tai suoraan yliopiston sivuilta erikseen kunkin opintosuunnan kohdasta.