Miksi haluamme auttaa opiskelijoita saavuttamaan parempia tuloksia. Hyvä kysymys, asia on moninainen. Tulevaisuuden haasteina ovat segrekaatio ja tasa-arvoon perustuvan yhteiskuntamme mureneminen asteittain. Huono esimerkki on Ruotsin kehitys, sitä emme halua tänne. Koulu on avainasemassa oppilaiden innostamisessa opiskelemaan. Kilpailu monitahoisen digitaalisen virikevyöryn ja koukuttavan ajanvietteen kanssa on todellisuutta. Koulun tehtävää täydentäviä keinoja on hyvä ottaa käyttöön, sillä ongelma on sen verran iso ja moninainen.  Jokainen keino, mikä lisää oppimiseen keskittyneesti käytettävää aikaa parantaa nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia, vähentää segrekaatiokehitystä ja luo entistä enemmän hyvinvointia.

Olemme jo kotvan kehittäneet erilaisia oppimista auttavia tukijärjestelmiä. Katsoimme tilannetta 2016 ja kysyimme mikä helpottaisi opettajan ja meidän rooliamme koulutuksen ja sisällön tuottajana. Pohdintojen jälkeen konkreettiseksi tavoitteeksi muodostui aluksi matematiikan tehtävien automaattinen ratkaiseminen. Nälkä kasvaa syödessä, joten laajensimme kehityksen tekstivastauksiin. Keväällä 2022 esittelimme Virtuaalilukion, se on lukion oppiaineita sisältävä palvelu, jossa voi kerrata teoriaa ja tehdä tehtäviä sekä osassa aineessa tehdä harjoituskokeen. Algorimit tarkastavat ja antavat välittömän arvostelun ja palautteen. Oppilas näkee arvioinnin ja voi kerrata puutteita. Joskus niin kone kuin opettaja tekevät virheitä arvostelussa, tällöin oppilas voi tutkia omaa vastaustaan ja haastaa hyvityksen arvoisesti arvostelun. Välitön palaute tehostaa opiskelua niin osaamisen kuin ajankäytön kannalta. Kukin voi nyt opiskella missä tahansa kuunnella englannin kursseja tai tehdä tehtäviä. Palvelun saa välittömästi käyttöön kaupassamme (shop.eximiatutor.com) ja se toimii niin koneella kuin kännykällä.

Lopuksi päätimme antaa oppimistakuun, Virtuaalilukiota käyttämällä saat lukiokurssista 8 tai paremmin!

 

Pasi Petäjä

Eximia